Epätervehtivä kansa ei ole kenellekään eduksi

Lensin kesäkuun alussa Suomeen. Matka Australiasta Singaporeen hoitui Scoot Airlinesin lennolla. Palvelu oli halpalentoyhtiöksi oikein hyvää - stuertit juttelivat niitä näitä ja hymy irtosi jokaiselta. Lensin Singaporesta Helsinkiin Finnarilla. Stuerttien keski-ikä nousi 40 v hujakoille ja hymy hyytyi. "koffii or tii? Koffii or tii?"

Suomessa kävin seuraavaksi kaupassa ostamassa kauan himoitsemiani Fazereita. Keskustelu kassatädin kanssa olikin nipistetty minimiin: "Moi!" "Moi.." "Haluutsä kuittii?"

Suomalaisten puhetyyliin kuuluu pitkät hiljaisuudet ja tauot, suoraansanominen ja jämäkkyys. Suomalaisten tv-uutiset ovat äärettömän jäykkiä, asiallisia ja virheettömiä. Ne ovat kuin yhtä kuin Arvi Lind. Hymyt ovat harvassa. Ne on väännetty veren maku suussa. Ainakin suomalaisten mielestä. Varmuuden vuoksi kerrotaan, että "seuraavaksi loppukevennys" - jotta vitsi ei tulisi yllätyksenä.

Muutama päivä sitten Hesari julkaisi mielipidekirjoituksen, joka levisi netissä kovaa vauhtia: Timo Niukkanen ihmetteli miksei suomalaiset tervehdi: hänen naapuruston amerikkalaisperhe kertoi: “Emme voi muistaa lämmöllä maata (Suomi), missä ihmiset eivät tervehdi toisiaan.”

Teksti näytti jakavan kansan kahtia. Moni tykkäsi, mutta luontaisesti suomalaiset ottivat kritiikin itseensä ja alkoivat puolustaa hölmöä tapaa olla tervehtimättä. Olin yllättynyt, että jopa maailmaa nähnyt Riku Rantala alkoi puolustaa suomalaisten tervehtimiskammoa: “Perhe on toki oikeassa, käytös on erittäin töykeää. He eivät kuitenkaan selvästi ole perehtyneet matkakohteensa kulttuuriin, koska valitettavasti tuntemattomien tervehtiminen ei ole täällä tapana” 

Rikun lisäksi helsinkiläinen Tuija Ramberg puolusti kulttuuriamme näin: 

“Miksi leimaamme omat tapamme huonoiksi?” 

“Täytyykö meidän miellyttää niin kovasti muita? Se, että tervehdimme hiihtoladulla ja ulkomailla kertoo, ettei tuppisuisuus ole vain osaamattomuutta.” 

“Jos Yhdysvalloissa tervehditään joka käänteessä niin olkoon niin. Me Suomessa olemme kuitenkin kovin kerkeästi myötämässä omat tapamme tylyiksi ja huonoiksi. Jospa tyylimme on vain erilainen”

Tämä keskustelu kertoo hyvin suomalaisesta kulttuurista: emme osaa hyväksyä muutoksia, vaikka ne olisivat hyväksi. Vedotaan vaikka sitten siihen kulttuuriin.

Sama ilmiö tapahtuu, kun kritisoidaan maahanmuuttajia tai mitä tahansa muuta, jotka kyseenalaistavat toimintatapamme.

“Menkää sitten takas sinne mistä tulittekin jos ei Suomi sellaisenaan kelpaa!”

Kun Australiassa käyn kaupassa, minua palvelee usein täysin tuntematon ihminen ja käyn hänen kanssaan aina tämän tyylisen keskustelun:

Myyjä: Hello, how are you?

Ville: Not too bad, and yourself?

Myyjä: Pretty good, just started my shift. What are you up to today?

Ville: I m having a day off so probably heading for a surf and then dinner with friends.

Myyjä: Oh nice, where do you surf?

Ville: I just go to Rainbow Bay and if its crowded then somewhere else.

Myyjä: Oh I love Rainbow Bay! Its divine hey?

Ville: Yeah, and so good waves!

Samaan aikaan myyjä on jo piipannut kaikki tuotteet ja pakannut ne kasseihin. Sitten onkin hyvästelyn aika.

Myyjä: Well, enjoy the surf!

Ville: Thanks, have a good day!

Myyjä: Will do, see you!

Suomessa moni kokisi moisen keskustelun tunkeilevaksi. “Mitä se nyt sulle kuuluu mitä mä tänään teen. Huolehdippa omista jutuistasi”

Surullista, eikö?

Kun näinkin yksinkertaiseen prosessiin kuin ruokaostokset, lisätään tervehtiminen ja keskustelu, on lähtiessä kummallakin hyvä mieli. 

Myöskin Australiassa asunut Timo Niukkanen huomautti myös mielipidekirjoituksessaan paikallisesta ajattelutavasta: “Jos vastaantulija pälyilee sivuilleen tai tuijottaa tervehtimättä, häntä pidetään outona, jopa vaarallisena.”

Keskustelu kassatädin kanssa murtaa näkymättömän muurin, joka on tuntemattomien ihmisten välillä. Muurin, joka luo ensinnäkin harhaluuloja. Moni suomalainen noteeraakin monesti tuntemattomat ihmiset oikein mukaviksi kun heidän kanssan keskustelee. Puhumattomuus ja salamyhkäisyys sen sijaan kasaa ennakkoluuloja.

Esko Röykän mielipide myös sivuaa tätä: “Tervehtiminen luo turvallisuutta. Jos vastapuoli ei tervehdi, hän voi olla vaarallinen. On turvallisempaa olla keskusteluyhteydessä. "

"Kun Saksassa menee lääkärin odotushuoneeseen, jo ovelta on hyvä huikata “Guten Tag”. Sen jälkeen ei enää tarvitse tuijottaa tyhjiä seiniä toisten ohi. 

Myös hissiin mennessä usein tervehditään. Välttämättä ei tarvitse puhua muuta, mutta kanava on avattu.”

Muutama viikko sitten Australialainen turisti sai turpaansa ratikkapysäkillä suomalaiselta mieheltä. "Kukaan ei sanonut kellekään sanaakaan. Pelkkä katsekontakti riitti, että mies päätti lyödä"

Palaamme siis lopulta kysymykseen, tarvitseeko suomalaisen tervehtiä? Ensinnäkin kysymys on jo sinänsä aivan pöhkö. Toiseksi ihmettelen, että mikä on se uhkakuva joka syntyy siitä, että tervehtisimme? 

Vaikka se onkin osa kulttuuriamme, niin sen ei tarvitse sitä olla. 

Nyt kun kissa on pöydällä, meillä on mahdollisuus näyttää että kyllä se pohjolan takapajulakin osaa muuttua. Voimme näyttää, että olemme ihan mukavia ihmisiä.

Tässä on hölmöä vedota kulttuuriin ja puolustaa tapaa, joka on aivan jälkeen jäänyttä. Argumentti on yhtä vahva kuin perussuomalaisten vasta-argumentti homoavioliittoja vastaan - täysin pöhköjen hommaa.

Kuten Timo tekstissään mainitsi: "Jokainen on tervehdyksen arvoinen"