Samaisen festaribussin väki porhalsi ohitseni. Toisenkin bussin väki käveli ohi. Kolmannenkin. Järkkäri tuli mainitsemaan, että hetkeen et juo viinaa. Kaikki katsoi, mutta kukaan ei kysynyt mitään.
Iltalehti teetti kesäkuun alussa testin, jossa kaksi näyttelijälasta kertoi kovaan ääneen bussipysäkillä miten heitä pahoinpidellään kotona. Tulosten mukaan 60 vanhempaa kuuli lasten valituksen ja näistä kaksi kysyi josko he voisivat auttaa.
Myöhemmin kesällä samainen lehti kirjoitti jutun, jossa siskokset Venla ja Maija Jakka olivat osuneet yhteen polkupyörillä ja kaatuneet. Maijan kädestä törrötti luu. Tyttöjen ohi oli kulkenut ihmisiä kävellen, pyörällä ja autolla. Kukaan ei auttanut vaikka tytöt pyysivät apua. Jopa lenkkeilijä oli vilkaissut taakseen, mutta jatkanut matkaa.
Muutama viikko sitten HS.fi nosti vanhan kissan pöydälle ja uutisoi uudelleen tapahtumasta espoolaisessa skeittipuistossa: Viidesluokkalainen Jonatan sotki scoottilaudan terävän metallikulman sääriluuhunsa hypyn aikana niin pahasti, että kävely muuttui nilkuttamiseksi ja verta valui maahan. Myös itku tuli.
Taaskaan kukaan ei auttanut, saati kysynyt onko poika kunnossa. Myös paikalla ollut toisen lapsen isäkään ei tehnyt mitään. Nämä ihmiset tunsivat Jonatanin ja Jonatan tunsi heidät. Reaktio oli silti 0. Näin on käynyt kaikissa yllä olevissa tilanteissa.
Jos suomalaiselta kysyttäisiin, että auttaisitko tuntematonta loukkaantunutta ihmistä, niin suomalainen vastaisi tietenkin kyllä. Suomalaisilla on empatiaa - siihenhän hyvinvointiyhteiskunta nojaakin.
Tosipaikan tullen on kuitenkin eri ääni kellossa. Suomalainen on autettavan näkökulmasta kädetön.
Suomalaisella on iso kynnys tai jopa muuri sekaantua muiden ihmisten elämään, vaikka tiedetään, että toisella on hätä, ongelma tai este. Eli soittaa ambulanssin ennemmin kuin kysyy mikä on vikana, kertoo googlen osoitteen tai ajaa mieluummin 15km väärään suuntaan kuin kysyy neuvoa.
Suomalainen osaa kyllä osoittaa oikean viraston, viranomaisen tai laitoksen suuntaan kun toisella ihmisellä on ongelmia - mutta itse hän ei auta. Tällaiset vastuut on hyvä siirtää muualle. Sosiaalipsykologi Klaus Helkaman mukaan auttamisvastuu hajaantuu kun ihmisiä on paljon paikalla. “Herkästi ajatellaan, että tilanteeseen puuttuminen on jonkun muun asia, ei minun - etenkin, jos kaikki ovat tuntemattomia toisilleen. Ihmiset pitävät muiden käyttäytymistä mittapuuna omalle tilannearvioilleen. Kukaan ei halua poiketa ryhmästä. Tuttujen kanssa tämä on eri asia.”
Olisiko niin, että tästä johtuu myös moni muu nykyinen suomalainen ongelma. Kukaan ei halua puuttua rasismiin bussissa, tai lopettaa koulukiusausta? On helpompaa kirjoittaa uusi-suomiblogiin tai yleisönosastolle - tai itse asiassa olla vaan hiljaa.
Punaisen Ristin mukaan 120 000 suomalaista käy vuosittain Punaisen Ristin ensiapukurssin, mutta tositilanteen tullen he eivät auta? Punaisen Ristin Kristiina Myllyrinteen mukaan ihmiset eivät auta, koska he pelkäävät toimivansa väärin - ja siksi jättävät auttamatta.
Suomalainen on siis jännä otus. Suomalaisilla on myötätunto, joka on kuitenkin rajoittunut monella tapaa. Esimerkiksi suomalainen lahjoittaa rahansa mieluummin valtiolliselle sairaalaprojektille kuin yhdelle yksittäiselle ihmiselle, koska sairaalasta hyötyy itsekin!
Auttamishalua tutkineen Anne Birgitta Pessin mukaan auttamishalua vähentää ihmisen etäisyyden kasvaminen toisiin ihmisiin. Kyse on siis myös tästä jo aiemmin puhumastani tervehtimiskammosta, joita vieläkin suomalaiset puolustavat kulttuurin nimessä. Onkin hyvä kysyä, miten voidaan olettaa ihmisen auttavan toista hädässä jos kuulumistenkin vaihtaminen vetää paskat housuun?
Olen sotkenut itseni Australiassa vaikka millaisiin soppiin, joista olen päässyt ulos toisten, tuntemattomien ihmisten avulla. Apua ei ole tarvinnut kysellä vaan sitä tarjotaan - koska se on luonnollista. Auton renkaan hajotessa on pysähdytty kysymään, että tarvitseeko apua. Kerran tuntemattomat pojat lainasivat minulle ja ystävälleni kengät, jotta pääsimme sisään baariin (varvastossuilla ei pääse sisään). Myös eräs siivooja oli tarjonnut suunnistusapua lentokentällä kun läheiset ystäväni olivat pyörineet ympyrää. Jos nähdään, että joku on pulassa, niin häntä autetaan.
Tämä on jotain, mitä ei ole Suomessa. Auttaminen on elämän normi.
Suomalainen kaverini oli myös kokenut samaa Uudessa Seelannissa:
“Muutenkin mä oon ollut ihan älyttömän ihmeissäni ja samaan aikaan tosi onnellinen siitä, että maailmassa on tää ihana maa, missä ihmiset on niin hyviä! Sanalla hyvä mä tarkotan aitoja, avoimia ja empaattisia ihmisiä, joille muiden etu menee oman edelle. Ihmisiä, joilla ei ole ennakkoluuloja muita ihmisiä kohtaan ja ihmisiä, jotka haluaa auttaa muita, ilman taka-ajatuksia. Mä en missään tapauksessa sano, että mun rakkaat ystävät ja rakas perhe ei olisi hyviä ihmisiä, koska ne on! Tällä mä tarkotan jokapäiväistä kanssakäymistä, mikä saa mut joka kerta tuntemaan itseni enemmän tervetulleeksi ja maailman paremmaksi paikaksi.”
Viimeiset kymmenen kertaa, kun olen kysynyt oikeaa suuntaa ja reittiä johonkin.
1. Kuusi ihmistä saattoi mut perille oikeaan osoitteeseen.
2. Yksi antoi mulle oman karttansa.
3. Yksi pahoitteli viisi kertaa, ettei tiedä ja kysyi puolestani seuraavalta vastaantulijalta oikean reitin.
4. Yksi ihminen ei tiennyt missä paikka oli.
5. Yksi antoi mulle kyydin, vaikka auto oli jo parkkeerattu.
Kun ihmiset haluaa auttaa.
1. Kun yritin saada kyytiä Aucklandiassa, viereisen kahvilan omistaja tuli juttelemaan ja tarjoamaan vettä.
2. Samassa tilanteessa perheen äiti, jolla oli 6 lasta, tuli kysymään onko mulla rahaa, ruokaa, vettä tai nukkumapaikka. Varmisti vielä, että selviän ja antoi puhelinnumeronsa, jos mulle tulee hätä.
3. Mun takki tippui tänään mun rinkan kahvasta ja toisella puolella tietä ajava auto taskuparkeerasi autonsa ja juoksi mun perään.
4. Ihmiset kysyy aina voivatko auttaa, jos näytän eksyneeltä tai hämmentyneeltä.
5. Ihmiset tarjoavat jatkuvasti ruokaa, juotavaa tai mitä nyt koskaan voisin edes harkita tarvitsevani.
Tämä kaikki on tapahtunut valkoihoiselle suomalaiselle ulkomailla, myös etnistaustaisten maorien puolesta.
Mikä estää meitä tekemästä samaa?
Tässä blogissa on ollut ihan raikkaita ajatuksia ja tuulahduksia maailman toiselta puolen, mutta nyt tuntuu, että se sopii luettavaksi enää sellaisille jotka eivät pidä Suomesta ja glorifioivat ulkomaiden paremmuutta. Vilkaisin läpi viisi viimeisintä postausta ja niiden kaikkien ydinviesti oli se, että verrataan asiassa X Suomen huonoja puolia Australian hyviin, ei kovin reilu asetelma! Lisäksi tekemäsi yleistykset ovat aika kovia, Australiassa saa "aina" apua/seuraa yms. ja ihmiset ovat "aina" tietynlaisia (miellyttäviä yms.) Suomessa taas "ei ole" sitä ja tätä - vaikka asiat tuskin ovat niin mustavalkoisia. Moni lukija joutuu irvistämään ja loukkaantumaankin itsensä ja kanssaelijöiden puolesta, koska esim. minä olen kokenut suomalaiset auttavina ja antanut itsekin apua - vilpittömästi. Uutiskynnyksen ovat ylittäneet tasapuolisesti niin tapaukset auttamattomuudesta kuin auttamisesta.
ReplyDeleteSuomessa on omat kipupisteensä, kuten Ausseissa ja muissakin maissa, mutta jos blogisi tarkoitus on auttaa Suomessa asuvia lukijoita oivaltamaan ne ja tekemään asialle jotain jotta maa olisi parempi paikka asua, viesti menee isommalle osalle yleisöä perille hieman neutraalimmalla asenteella. Ihmisolento nyt vain on sellainen, että se perääntyy jos jostain tulee yletöntä kritiikkiä, oli se suorasanaista tai rivien väliin piilotettua...
Mutta, hyvää joulua sinne Ausseihin ja uusia (jos vaikka vähemmän vertailevia ja Australiaisesta elämästä kertovia) postauksia odotellessa!
ÄLÄ KÄYTÄ RAHOITUSRYHMÄSTÄ OTA YHTEYTTÄ NYT TÄMÄNÄ KAIKKI LAATU ALLE 2%.( prosperloanfirm@yahoo.com )
DeleteLainamme on hyvin vakuutettu, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1-50 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvallinen ja vakuudettomaksi).
Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja
paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu sinun
taloudellinen ongelma on PROSPER LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia
ja huomaavainen. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: yrityslaina, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yhteisö.
Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: prosperloanfirm1@gmail.com, prosperloanfirm@yahoo.com tai prosperloanfirm@hotmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta.
MITEN VOITTAIN VOITTAIN, SINUA TÄSSÄ KÄYTETTÄVÄSSÄ VÄLTTÄMÄTTÖMÄSTÄ LAKKOON.
DeleteOlen niin siunattu ja täytetty. Olen ollut haluton hakea lainaa, jonka kuulin verkosta, koska kaikki tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, mutta olin vakuuttunut ja järkyttynyt, kun ystäväni työpaikallani sai lainan Progressive Loan INC: lta. & Molemmat vahvistimme sen ja olen myös jatkanut hakemusta, tänään olen yrityksen ylpeä omistaja ja rahoille perheeni ja onnellinen äiti. No olen Annie Joe nimeltä Pauls Valley, Oklahoma. Yhtenä äidinä kolmella lapsella oli vaikea saada työtä, joka voisi hoitaa minua ja lapsia, ja minulla oli niin paljon laskuja maksaa ja pahimmillaan minulla oli huono luotto, joten en voinut saada lainaa mistään pankki. Minulla oli ihanteellinen aloittaa liiketoiminta kampaajana, mutta ei ollut pääomaa aloittaa, Tyypillinen kaikenlaisia pankkeja, mutta ei toimivat, kunnes minulle oli viitannut minun työtoverin jumalallinen lainanantaja mainonta antaa lainan 2 % korko. Lähetin heille sähköpostia virallisella sähköpostiosoitteellani (progresiveloan@yahoo.com) ja sain vastauksen heti ja laina hyväksyttiin, ja minua ohjasi pankin sivustoon, jossa nostin lainani suoraan tililleni. Leikata tarina lyhyt olen ylpeä minun hiustyyliyritys ja lupaus todistaa maailmalle, miten elämäni muuttui .. Jos tarvitset minkäänlaista lainaa, kehotan ottamaan yhteyttä Progressive Loan INC ja taloudellisesti nosta Email: progresiveloan@yahoo.com TAI Soita / Teksti +1 (603) 786-7565
Hei Hyvät naiset ja herrat, tarvitsette taloudellista apua? Olen Susan Benson. Olen lainanantaja ja myös finanssikonsultti.
DeleteTarvitsetko yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa, asuntolainaa tai lainaa projektisi loppuun saattamiseksi? Jos vastauksesi on kyllä, suosittelen, että otat yhteyttä yritykseeni. Tarjoamme kaikenlaisia lainapalveluja, mukaan lukien pitkä- ja lyhytaikaiset lainat. Jos haluat lisätietoja, kirjoita meille sähköpostitse: (sunshinefinancialgroupinc@gmail.com) tai Lähetä minulle sähköpostia WhatsApp-palveluun: +447903159998 ja saa vastauksen hetkessä.
Olemme kattava rahoituspalveluyritys ja olemme sitoutuneet auttamaan sinua täyttämään kaikki toiveesi. Olemme erikoistuneet tarjoamaan jäsenneltyjä rahoitusratkaisuja yksityisille ja yrityksille tehokkaimmalla ja nopeimmalla tavalla.
Tässä on joitain syitä, miksi sinun pitäisi ottaa meihin yhteyttä lainan saamiseksi;
* Mukavuus - Voit hakea lainaa missä ja milloin tahansa.
* Joustava summa - Voit päättää, kuinka paljon haluat lainata.
* Nopea suora rahoitus - saat lainasi 24 tunnin kuluessa hyväksynnästä.
* Joustava korko - kohtuullinen korko 3%.
* Korkea hyväksyntä
* Joustava takaisinmaksu - saat mahdollisuuden valita takaisinmaksupäivä joko viikoittain, kuukausittain tai vuosittain 1-30 vuoden ajan.
* Yksinkertainen online-sovellus.
* Henkilökohtainen ohjaus ja asiantuntemus.
* Ei piilotettuja maksuja
Älä menetä mahdollisuutta varojen puutteen vuoksi. Ota nyt yhteyttä yritykseeni, voimme auttaa sinua lainalla, koska olemme auttaneet lukuisia henkilöitä ja organisaatioita, jotka ovat kohdanneet taloudellisia vaikeuksia ympäri maailmaa
Jos haluat lisätietoja lainatarjouksestamme, lähetä meille lainapyyntösi tähän sähköpostiosoitteeseen sunshinefinancialgroupinc@gmail.com tai WhatsApp-palveluun numeroon +447903159998
Välittäjät / konsultit / välittäjät ovat tervetulleita tuomaan asiakkaansa ja ovat täysin suojattuja. Työskentelemme luottamuksellisesti yhdessä kaikkien osapuolten hyödyksi.
RAHOITUSJÄRJESTELMÄ JASON RAYMOND OF FINANCE CIRCLE LOAN INC: n avusta (fundingloanplc@yahoo.com TAI Soita / Teksti +14067326622) ..
ReplyDeleteOlen Nathan Davidson liikemies, joka pystyi elvyttämään kuolevan liiketoimintaansa jumalallisen lainanantajan avulla, joka tunnetaan Jason Raymondin rahoittajana CIRCLE INC: n toimitusjohtajana. Olen asunut 1542 Main St, Buffalo, NY. aloittaa liiketoiminta, ratkaista velkasi, laajentaa nykyistä, tarvitset rahaa ostaa tarvikkeita. Onko sinulla ollut ongelma yrittää saada hyvää luottojärjestelyä, haluan sinun tietävän, että RAHOITUSRYHMÄ INC on oikea paikka ratkaista kaikki taloudellinen ongelma, koska olen elävä todistus ja en voi vain pitää sitä itselleni kun muut etsivät tapaa saada taloudellisesti nostettua .. Haluan, että kaikki ottaisit yhteyden tähän jumaliseen lainanantajaan muiden yksityiskohtien tietojen avulla, jotta voimme osallistua tähän hienoon tilaisuuteen Sähköposti: fundingloanplc@yahoo.com TAI Soita / Teksti +14067326622
Hei, olen ulkomainen lainanantaja, jonka päätin myöntää lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin lainoja rehellisille ihmisille, jotka kuukausittaisista tuloistaan huolimatta kamppailevat vastaamaan heidän perus tarpeisiinsa. Lainojen korko on 2% koko laina- ja lainatarjousedellytyksistä. Pyydetyt lainat on saatu muutaman tunnin kuluessa hakemusten jättämisestä. jos kiinnostunut ota yhteyttä meihin
ReplyDeleteSähköposti: (GONZALEZANDRESLOAN@GMAIL.COM)
Voimme rahoittaa seuraavia:
• Lainat kaikille
• Laina kaikkiin kiinteistöihin
• Usean perheen / asuinrakennukset
• Lainat sijoittajille
• Bridge Loans / Mezzanine Rahoitus
• Ulkomaisen ostajan laina
• Kaupalliset lainat
• Land / Rakentaminen
• Uusi kaupallinen / monikulttuurinen tuote, jonka alhainen korko on 2%
• Lainamäärät: 2 000 euroa - edellä
Jos kiinnostunut ota yhteyttä meihin jatkuvaa luotonantajan kautta;
Gonzalez Andres Financial Company;
Sähköposti: GONZALEZANDRESLOAN@GMAIL.COM
Herra Gonzalez J. Andres
ALL LOAN SERVICES AVAILABLE
ReplyDeleteCommercial Loans
Personal Loans
Business Loans
Investments Loans
Development Loans
Acquisition Loans
Construction loans
Business Loans And many More:
Contact Us At : urbansuccessfundings@gmail.com
LOAN APPLICATION FORM:
Full Name:................
Loan Amount Needed:.
Purpose of loan:.......
Loan Duration:..
Gender:.............
Marital status:....
Location:..........
Home Address:..
City:............
Country:......
Phone:..........
Mobile / Cell:....
Occupation:......
Monthly Income:....
Website You Heard About Us?......
Contact Us At : abdulasumanumar@gmail.com
lån erbjudande till individer som behöver finansiering
ReplyDeletemikrofinansstruktur Vi är väl etablerade, och genom åren
år har utvecklat en djup förståelse för dina behov och
individuella krav. Vi är engagerade i att behandla våra kunder
med rättvisa och att erbjuda en professionell, vänlig och tillmötesgående tjänst.
Våra förfaranden har utformats för att svara på dig för att säkerställa det
Vi erbjuder produkter som passar dina omständigheter.
Vår service är mycket professionell och utan dröjsmål. vår
motto är att hjälpa dig, kunden, oavsett dina behov. Vi
erbjuda lån från 1000 till 5.000.000.000 euro.
Förfrågningar behandlas på en "ingen skyldighet".
Vi ger lån till fast ränta för alla typer av lån.
Snälla, om du är intresserad av vår service
Fyll i sökandens blankett och skicka det till oss
e-postadress nedan
Ditt fullständiga namn: ....................
Adress: ................................
Land: ................................
Lånets belopp: .......................
Lånets varaktighet: ......................
din e-postadress: ..............
Avsluta avtal med oss via: evexves@gmail.com
Hos FINANCIAL CORPORATION är din tillfredsställelse vår främsta angelägenhet.
lån erbjudande till individer som behöver finansiering
ReplyDeletemikrofinansstruktur Vi är väl etablerade, och genom åren
år har utvecklat en djup förståelse för dina behov och
individuella krav. Vi är engagerade i att behandla våra kunder
med rättvisa och att erbjuda en professionell, vänlig och tillmötesgående tjänst.
Våra förfaranden har utformats för att svara på dig för att säkerställa det
Vi erbjuder produkter som passar dina omständigheter.
Vår service är mycket professionell och utan dröjsmål. vår
motto är att hjälpa dig, kunden, oavsett dina behov. Vi
erbjuda lån från 1000 till 5.000.000.000 euro.
Förfrågningar behandlas på en "ingen skyldighet".
Vi ger lån till fast ränta för alla typer av lån.
Snälla, om du är intresserad av vår service
Fyll i sökandens blankett och skicka det till oss
e-postadress nedan
Ditt fullständiga namn: ....................
Adress: ................................
Land: ................................
Lånets belopp: .......................
Lånets varaktighet: ......................
din e-postadress: ..............
Avsluta avtal med oss via: evexves@gmail.com
Hos FINANCIAL CORPORATION är din tillfredsställelse vår främsta angelägenhet.
Hei ja tervetuloa Spotlight Global Loan Services -palveluun, nimeni on Claudia Klein, olen lainanantaja ja myös finanssikonsultti.
ReplyDeleteTarvitsetko kipeästi taloudellista vahvistusta? Tarvitsetko lainaa eri tarkoituksiin? Jos vastauksesi on kyllä, suosittelen sinua ottamaan yhteyttä yritykseeni | spotlightglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsApp: +4915758108767 | ja laina tililläsi 24 tunnin sisällä, koska tarjoamme erinomaisia lainapalveluja kaikkialla maailmassa.
Tarjoamme kaikenlaisia lainapalveluja (henkilökohtainen laina, yrityslaina ja paljon muuta), tarjoamme sekä pitkä- että lyhytaikaisia lainoja, ja voit myös lainata jopa 15 miljoonaa euroa ja annamme lainoja alhaisella korolla. 3% vuodessa. Yritykseni auttaa sinua saavuttamaan erilaisia tavoitteita monenlaisilla lainatuotteilla.
Tiedämme, että laillisen lainan saaminen on aina ollut valtava ongelma Henkilöille, joilla on taloudellisia ongelmia ja jotka tarvitsevat siihen ratkaisun, monilla ihmisillä on niin vaikea saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta tai muilta rahoituslaitoksilta korkean kiinnostuksen vuoksi korko, riittämätön vakuus, velkasuhde, matala luottopisteet tai muut syyt
Ei enää odotusaikoja tai stressaavia pankkikäyntejä. Palvelumme on käytettävissä 24/7 - voit saada lainaa ja suorittaa maksutapahtumasi missä ja milloin tahansa
Tarjoamme 24 tunnin maailmanluokan lainapalveluja. Kyselyihin / kysymyksiin? - Lähetä sähköposti osoitteeseen | spotlightglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsApp: +4915758108767 | tai verkkosivuston kautta: https://spotlightglobalfin.wixsite.com/financial ||
Perheesi, ystäviesi ja työtovereidesi ei tarvitse tietää, että sinulla on vähän rahaa, kirjoita meille vain ja saat lainaa.
Taloudellinen vapautesi on sinun käsissäsi !!
Hyvää uutta vuotta, tervetuloa vuoteen 2021. Voit hakea vain 2%: n korkoista lainaa NOVA GLOBAL FINANCE -yhtiössä aloittaaksesi vuoden.
ReplyDeleteHaluatpa antaa elämäntavallesi vauhtia tai sinulla on odottamattomat kustannukset, NOVA GLOBAL FINANCE -laina on kustannustehokas tapa toteuttaa se.
Nova Global Finances on joustava: voit lainata jopa 10 miljoonaa euroa sopivalla takaisinmaksuaikalla 1-30 vuotta. Tarjoamme kattavan valikoiman henkilökohtaisia lainoja, yrityslainoja, asuntolainoja ja lainojen vakauttamislainoja, jotka voidaan mukauttaa muuttuviin tarpeisiisi ja olosuhteisiisi 2 prosentin korolla.
Mitä saat:
Välitön pääsy varoihisi hyväksynnän jälkeen
Kilpailukykyiset korot
Joustavat takaisinmaksuehdot
Mahdollisuus maksaa lainasi nopeammin (ylimääräiset maksut vähentävät lainan pääomaa)
Helppo hyväksyntä, jos tarvitset lisävaroja
Voit hakea lainaa omaan sopivaan paikkaan ja aikaan
Kuinka hakea:
Lainan hakeminen on nopeaa ja helppoa! Yritysten tai yksityishenkilöiden, jotka ovat kiinnostuneita hakemaan lainaa Nova Global Finances -sovelluksesta ja tarvitsevat lisätietoja HAKEMISESTA, LÄHETÄ SÄHKÖPOSTI osoitteeseen (novaglobalfinances@gmail.com) TAI ota yhteyttä herra Elliotiin whatsApp: +31642117819 saadaksesi lisätietoja ja suulliset tiedotukset. Yleiset ehdot.