Friday 24 January 2014

Meidän jokapäiväinen wifimme (Netflix 6:9-13)

Majoitin viime syksynä Australian kimppakämpässäni useita suomalaisia matkalaisia. Monen mutkan kautta päädyin suomalaismatkaajien majoittamiskierteeseen. Asunnossani asui 3 kuukauden aikana yli 15 suomalaista matkailijaa.

Moni näistä matkalaisista oli juuri saapunut Australiaan ja oli vielä ns. suomimoodissa (toimii ulkomailla kuin suomalainen Suomessa).
Häkellyttävintä oli se, että monen ensimmäinen kysymys oli: "Mikä on wifin salasana?"

Olisi voinut olettaa, että kysymys olisi: 1. Missä pesukone/suihku on 2. Miten pääsen uima-altaalle? 3. Missä kohtaa rantaa kannattaa uida? tai 4. Missä on lähin ruokakauppa.
Salasanan annettuani moni istui vähintään 20 minuuttia sohvalla päivitellen feisbuukkia...

Käytännössähän, ja kaikessa yksinkertaisuudessankin tämä tarkoittaa seuraavaa skenaariota: Lennetään 20 000km maapallon toiselle puolelle - käyttämään facebookkia. Surullista, eikö?

Olemme Suomessa tottuneet (jopa liian) hyvään teknologiaan. Olemme tottuneet siihen, että ratikassa, busseissa, Norwegianin lentokoneissa, kauppakeskuksissa ja ravintoloissa on aina netti. Olemme tottuneet rajattomaan mobiilidataan ja se jos mikä tekee ruudun toisella puolella elämisen todella helpoksi.

Australiassa ei ole moisia etuja - ja se näkyy ihmisissä ja heidän tavoissaan.

Australiassa useimmilla paikallisilla ystävilläni ei ole lainkaan tietokonetta. Wifi kotona on enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Nettiä käytetään suurimmaksi osaksi kännykällä.
Monet ystävistäni ostavat ensimmäinen tietokoneen mennessään yliopistoon. Sen loputtua he myyvät sen pois. Ystäväni Sam osti itselleen koneen vasta alettuaan yrittäjäksi, koska tarvitsi kuvankäsittelyohjelmaa kotonaan. Sitä ennen hän kertoi ettei tarvinnut tietokonetta - koska työpaikalla on sellainen.

Suomessa on usein kotibileitä, joissa katsotaan youtubevideoita vuoron perään. Australiassa niitä ei ole.

Olen myös huomannut, että omat vanhempani viettävät todella paljon aikaa iPadilla: telkkaria katsellessa, sohvalla ja jopa ruokapöydässä.
Australiassa en ole nähnyt samaa.

Australialaisten elämän sisältö on jossain aivan muualla kuin netissä tai padeissa. Kotiin tullessa seurustellaan, tehdään yhdessä ruokaa tai pelataan pelejä.

Ollaan ihmisten kanssa siinä ja tässä - läsnä.

Perhelounailla ei tarvitse hätyyttää lapsia pois kännyköistä tai padeista.

Oli kyseessä arki-ilta tai viikonloppu, kukaan ei silloin sulkeudu kotiinsa wifin ja netflixin pauloihin. Silloin lähdetään ulos ihmisten ilmoille. (Poikkeustapauksina kriketti ja rugbymatsit ja tietenkin MasterChef)

Monet muistavat lukion psykologian tunneilta tutun Maslowin tarvehierarkian, joka kertoo missä järjestyksessä ihminen tyydyttää tarpeitaan: 1. Ruoka ja muut fyysiset tarpeet 2. Turvallisuus 3. Perhe ja ystävät 4. Arvostuksen tarpeet 5. Itsensä toteuttamisen tarpeet.

Suomalaisen tarvehierarkia vaatii pienen lisäosan:

15 comments:

  1. Niin, toki sillä teknologialla on huonotkin puolensa, vaikka itse pidänkin Suomen nettiyhteyksistä melkoisesti. Surettaahan se välillä katsoa sitä alituista kännykällä pelaamista, meidänkin naapurissa on ala-aste ja välitunnilla kännykkäpelien vaikutus pihaleikkeihin näkyy selvästi.

    Tuosta facebookista tuli semmoinen mieleen, että tossa taustalla on varmasti myös tämä uusi elämäntapamme, jossa kaikki tekemiset pitää jakaa muille. Tuntuu, että itse tekeminen ei enää ole se päämäärä vaan se, että pystyy kertomaan siitä muille. Syy siihen, miksi vieraasi heti ensimmäisenä halusivat nettiin on varmasti se, että kaikki halusivat heti ilmoittaa - tai mainostaa - saapuneensa Australiaan. Elämän suuria hetkiä ei enää eletä itsensä vuoksi vaan kaikista tärkeimpänä tuntuu olevan se, että muut tietävät mitä juuri sinä teet..

    ReplyDelete
    Replies
    1. ÄLÄ KÄYTÄ RAHOITUSRYHMÄSTÄ OTA YHTEYTTÄ NYT TÄMÄNÄ KAIKKI LAATU ALLE 2%.( prosperloanfirm@yahoo.com )

      Lainamme on hyvin vakuutettu, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1-50 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvallinen ja vakuudettomaksi).

      Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja
      paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu sinun
      taloudellinen ongelma on PROSPER LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia
      ja huomaavainen. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: yrityslaina, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yhteisö.

      Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: prosperloanfirm1@gmail.com, prosperloanfirm@yahoo.com tai prosperloanfirm@hotmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta.?>?>?

      Delete
    2. MITEN VOITTAIN VOITTAIN, SINUA TÄSSÄ KÄYTETTÄVÄSSÄ VÄLTTÄMÄTTÖMÄSTÄ LAKKOON.

      Olen niin siunattu ja täytetty. Olen ollut haluton hakea lainaa, jonka kuulin verkosta, koska kaikki tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, mutta olin vakuuttunut ja järkyttynyt, kun ystäväni työpaikallani sai lainan Progressive Loan INC: lta. & Molemmat vahvistimme sen ja olen myös jatkanut hakemusta, tänään olen yrityksen ylpeä omistaja ja rahoille perheeni ja onnellinen äiti. No olen Annie Joe nimeltä Pauls Valley, Oklahoma. Yhtenä äidinä kolmella lapsella oli vaikea saada työtä, joka voisi hoitaa minua ja lapsia, ja minulla oli niin paljon laskuja maksaa ja pahimmillaan minulla oli huono luotto, joten en voinut saada lainaa mistään pankki. Minulla oli ihanteellinen aloittaa liiketoiminta kampaajana, mutta ei ollut pääomaa aloittaa, Tyypillinen kaikenlaisia ​​pankkeja, mutta ei toimivat, kunnes minulle oli viitannut minun työtoverin jumalallinen lainanantaja mainonta antaa lainan 2 % korko. Lähetin heille sähköpostia virallisella sähköpostiosoitteellani (progresiveloan@yahoo.com) ja sain vastauksen heti ja laina hyväksyttiin, ja minua ohjasi pankin sivustoon, jossa nostin lainani suoraan tililleni. Leikata tarina lyhyt olen ylpeä minun hiustyyliyritys ja lupaus todistaa maailmalle, miten elämäni muuttui .. Jos tarvitset minkäänlaista lainaa, kehotan ottamaan yhteyttä Progressive Loan INC ja taloudellisesti nosta Email: progresiveloan@yahoo.com TAI Soita / Teksti +1 (603) 786-7565

      Delete
  2. Täällä Ghanassa hyvin harva omistaa oman tietokoneen, mutta lähes jokaisella (kaupungissa asuvalla nuorella aikuisella) tuntuu olevan kännykkä tai kaksi (kiinalainen halpa kopio tosin, mutta silti). Ja sitten ollaan jatkuvasti sormi kiinni puhelimessa, online, auki on FB ja Whatz ap – mitä niitä nyt onkaan, jaetaan kuviakuviakuvia ja päivityksiä. Jokseenkin hehtistä elämää, jatkuvaa tiedon/kuvien/päivitysten virtaa. Uuvuttavaa puuhaa. Että samat kuviot tekevät tuloaan tänne Länsi-Afrikkaan...

    Itse kai liian yksinkertainen tällaiseen maailmanmenoon, käytössä ihan älytön puhelin, enkä ole ihan lähiaikoina siirtymässä tulevaisuuteen.

    Mutta sanottava myös tämä. On se netti tärkeä, kun perhe ja läheiset ovat tuhansien kilometrien päässä. Kyllä se oli hieno hetki, kun skypetettiin äidin kanssa, ja hän näki mieheni ensimmäistä kertaa. :) Kohtuus kaikessa.

    ReplyDelete
  3. Itseäni ärsyttää erityisesti oma suhtautumiseni tietokoneeseen. Päiväni on paljon mielenkiintoisempi, kun en avaa aamulla konetta. Jos menen tekemään sen virheen, että avaan koneen, niin siinä tulee sitten nökötettyy koko päivä ruudun edessä. Ja illalla, kun menee nukkumaan, tuntuu ettei ole saanut koko päivänä mitään tehtyä.

    Toki teknologialla on omat hyvät puolensa, mutta ihmiset ylikäyttävät sitä ja unohtavat mitä voikaan tehdä ilman tietokonetta tai älypuhelinta. Kuinka paljon menee silmien ohi, kun katsoo vain ruutua...

    ReplyDelete
  4. Taalla Turkissa kansa on kannykkahullua, tilastojen mukaan turkkilaiset ovat eniten kannykassa aikaansa viettava kansa koko maailmassa! Tallaisessa suurien elintasoerojen maassa kannykalla pröystaillaan eli se on statussymboli. İhan yhta hurjaa ei oman kokemuksen mukaan ole kuitenkaan tietokoneella vietetty aika, kylla taalla viela puistot tayttyvat lapsista ja kodeissa leikitaan, sukuloidaan ja ihmiset kaipaavat ihan sita sosiaalista ihmiskontaktia lahelle, pelkka tietokone ei riita. Yltiösosiaaliselle kansalle some ei siis riita. Ulkosuomalaiselle some on tarkea yhteydenpitoon mutta hieman tuo jaytaa, etta tietsikalla roikkumisen lomassa unohtuvat aidot elamykset!

    ReplyDelete
  5. Itse katselen kännykästä lähinnä kelloa ja tietokonetta en näe koko aikana kun olen lomalla. En myöskään koskaan tee facebookiin (tai muuallekaan) päivityksiä omista menoista. Että ei täällä Suomessa kaikki ole samanlaisia :)

    ReplyDelete
  6. ikävä(?) kyllä Hollannista voin kertoa samaa, että ihan yhtä nettiriippuvaisia ihmiset täällä on! Ulkomailla ollessa etitään ekana paikka jossa on ilmainen wi-fi ja samalla tavalla kysellään salasanat ennen muita juttuja. Liittymiin saan myös nykyisin halvalla datapaketin ulkomaanreissujen ajaksi ettei vaan tarvii missaa mitään! Itse nautin enemmänkin juuri siitä kun "missaan" online tapahtumat :)

    ReplyDelete
  7. Sattuipas sopivasti: http://nyt.fi/fokit/s1305778139699

    Heh ;)

    ReplyDelete
  8. Hih, itse asunut Australiassa nyt kuutisen vuotta ja olen aivan taysin eri mielta kanssasi, ihan yhta hullua se taallakin on, paras esimerkki iphone-riippuvinen (Aussi-)mieheni :)

    ReplyDelete
  9. Kylläpä tuntui oudolta käydä Ruotsissa, istua metrossa ja huomata, että siellä ei ollutkaan ilmaista wifiä! (Olisin tarvinnut nettiä tarkistaakseni ravintolan sijainnin, en suinkaan päivittääkseni omaa sijaintiani Tukholman metroon. ;)) Tuli hetkessä Helsinkiä ikävä, kun oman operaattorin nettiyhteyttä ei korkeamman hinnan vuoksi viitsinyt käyttää ulkomailla.

    Ei silti, olen täysin samaa mieltä kirjoituksesi perusajatuksen kanssa. On sitä paitsi kamalaa, kun joka paikassa voi valita jättäytyvänsä netistä tulevien ärsykkeiden viihdyttämäksi sen sijaan, että aidosti ihmettelisi ja olisi läsnä siinä käsillä olevassa hetkessä.

    ReplyDelete
  10. Hotel Claridge, joka sijaitsee täällä Lontoossa, on tällä hetkellä tarpeisiin omistettu työntekijöiden ja työntekijöitä, jotka ovat valmiita työskentelemään ja ylläpitää kiinnostusta hotellin kun niitä pesti koulutuksen kaikilla aloilla. Pätevät henkilöt olisi yhteyttä välittömästi työharjoittelua täällä Hotell CLARIDGE työpaikat alla ....

    Viralliset lääkäri / hoitaja / lääkäri, International Language Translator, työsuojelupäällikkö, Environmental Specialist, vastaanottovirkailija Kylpylä, hieronta, osallistujat Cafe, viihde johtaja, promootiot koordinaattori, konferenssi ja Event Planners, Security Supervisor, turvapäällikkö, Security Agent, Valvonta Supervisor, laitos Public Area Ohjaaja, toiminnanjohtaja puhdistusta.

    Tekninen avustaja, sähköinsinööri, Electronic-Telecommunication Engineer, Tietokone, Internet Experience, Mechanical Engineer, työntekijä / Foreman / Tekninen palvelu / huolto Ohjaaja, johtaja sovellukset, atk-operaattori, Internet Exper

    Kaikki kiinnostuneet hakijat, jotka ovat halukkaita työskentelemään Claridge Hotel on miellyttää lähettää CV / ansioluettelo kanssa saatekirjeen inhimillisten voimavarojen (henkilöstö) osasto, CLARIDGE'S HOTEL muodollista tarkastelua sähköpostitse: recruitment- claridgeshotel@live.co.uk


    Siirtäminen Tukikelpoiset: Kyllä (siirtäminen voidaan pitää rajoissa yhtiö).
    Tutkinto haltijalla olisi lisäetu.
    Minimi työkokemus Yksi (1) vuosi parempana.
    ATK-taidot (Microsoft Office - Excel ja Word) olisi lisäetu.
    Motivoitunut taitoja ja rakentaa suhteita työtovereihin.
    Tavoitteellinen kyky monitaitoisuutta paineen ympäristössä nopeatempoista työtä.
    Ahkera, positiivinen ja dynaaminen.

    ReplyDelete
  11. Tervetuloa Chester Brain Loan Service -palveluun ... (Brianloancompany@yahoo.com)

    Oletko liikemies tai nainen? Oletko missä tahansa talousongelmassa tai tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainan käynnistämään mukavan pienikokoisen ja keskisuuren yrityksen? Onko sinulla matala luottopiste ja sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? Lainamme ovat hyvin vakuutettuja maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi. Ensisijainen tavoitteemme on auttaa sinua saamaan palvelusi, jonka ansaitset , Ohjelmamme on nopein tapa saada mitä tarvitset hetkessä. Pienennä maksuja, jotta helpotat kuukausittaisten kulujen rasitusta. Vähentää joustavuutta, jota voit käyttää mihinkään tarkoitukseen - lomat, koulutus, ainutlaatuiset ostot

    Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluita, jotka sisältävät liiketoiminnan suunnittelu, kauppa- ja kehitysrahoitus, kiinteistöt ja kiinnitykset, velkojen konsolidointi lainat, yritysluotot, yksityiset lainat, kotimaiset jälleenrahoituslainat, joissa on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yritysjärjestöt. Hanki parasi perheellesi ja omasta unelmakodusta myös yleisen lainaohjelman avulla.

    Kiinnostuneita hakijoita pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostitse: {Brianloancompany@yahoo.com} TAI Whatsapp ja teksti (803) 373-2162

    Kiitos yhteistyöstä
    Chester Brain ..

    ReplyDelete
  12. Hei,
    Oletko liikemies tai nainen? Jos jokin taloudellinen sotku tai tarvitset rahaa aloittaaksesi oman yrityksen? Tarvitsetko hyvitystä maksamaan velkaa? Jos sinulla on alhainen luottopiste ja pankkien / muiden paikallisten rahoituslaitosten vaikeudet saada lainaa? Henkilökohtainen laina, liiketoiminnan laajentaminen, yrittäjyys ja koulutus, velan vakauttaminen, kovan rahan lainat. Tarvitset lainaa tai rahoitusta mistä tahansa syystä. Tarjoamme lainoja, joiden alhainen keskikorko on 2%, ota meihin yhteyttä jatkuvan luotonantajan kautta.

    Gonzalez Andres Financial Company
    Sähköposti: gonzalezandresloan@gmail.com

    ReplyDelete
  13. ÄLÄ KÄYTÄ RAHOITUSRYHMÄSTÄ OTA YHTEYTTÄ NYT TÄMÄNÄ KAIKKI LAATU ALLE 2%.( prosperloanfirm@yahoo.com )

    Lainamme on hyvin vakuutettu, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1-50 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvallinen ja vakuudettomaksi).

    Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja
    paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu sinun
    taloudellinen ongelma on PROSPER LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia
    ja huomaavainen. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: yrityslaina, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yhteisö.

    Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: prosperloanfirm1@gmail.com, prosperloanfirm@yahoo.com tai prosperloanfirm@hotmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta.

    ReplyDelete