Thursday 26 December 2013

Miten suomalainen menettää kasvonsa

Vaikka olen jo tovin ollut ulkomailla niin en ole vieläkään päässyt eroon muutamasta perisuomalaisesta piirteestä. Lensin jouluksi kotosuomeen ja ensimmäisellä lennolla penkkini oli tietenkin keskellä kolmen hengen riviä. Ajattelin saman tien olevani vaivaksi kaikille ympärillä olevilleni: mitä jos minun tarvitsee käydä esimerkiksi kusella?
Niinpä pidätin viisi tuntia kunnes vieressä oleva mies meni vessaan...... ja minä perässä.

Tähän tilanteeseen löytyy myös perisuomalainen kasku:

Suomalainen, saksalainen ja amerikkalainen kävelivät savannilla kun vastaan tuli norsu.

-"Achtung!" Tuon kun saisi valjastettua voimantuotantoon, niin kaurapalkalla se tuottaisi energiaa koko kylälle, donnerwetter!, parkaisi saksalainen.
-"Well well" Tuon jos saisi vietyä kotimaahan, niin sitä esittelemällä tienaisin taatusti miljoonan, tuumaili amerikkalinen.
-"Mitäköhän tuo norsu ajattelee minusta", pohti suomalainen. 

Suomalainen ei halua olla häiriöksi: ei liikenteessä, ei kaupassa, ei edes turistina.
Jos suomalainen haluaa parkkeerata autonsa, niin hän varmistaa, että muut menevät ensi ohi jotta voisi rauhassa törkätä purkin ruutuun - ja olla mahdollisimman vähän häiriöksi muille.
Jos auto laittaa vilkun katuparkkia varten Australiassa niin koko jono pysähtyy. Eikä kukaan tööttää tai huuda. Australiassa ei tarvitse katsoa koko ajan peiliin ja miettiä mitä muut ajattelevat ajamisestani.

Suomalainen tekee mielellään myös vaateostoksensa häiritsemättä ketään. Moni etsii mieluusti ensin itse vaatetta 10 minuuttia ja kysyy sitten vasta missäköhän niitä olisi. Sama ongelma on tiskin toisella puolella: myyjiä on liki mahdotonta saada myymään mitään - mitä jos asiakas häiriintyy kysymyksestäni ja lähtee?

"Kysyvä ei bussista eksy", sanoi äitini aikoinaan. Ellei olisi sanonut olisin varmasti vieläkin jossakin Tenolla. Suomalainen hyppää bussiin ja ajaa pitkälle väärään suuntaan. Vasta kun tilanne on toivoton niin hän joko a. luovuttaa b. kysyy.

Suomessa soittaessani työpuheluita, kysyin "soitanko pahaan aikaan?" Oletin jo olevani automaattisesti häiriöksi ja pyysin anteeksi. Miksi?
Australiassa tämän korvaa "Hello, how are you?" Jos vastapuolella on kiire, niin hän ilmoittaa sen yleensä kuulumisten vaihdon jälkeen ja pyytää itse anteeksi: "sorry I m in the middle of something, can I call you back, eh?"

Autoin taannoin erästä suomalaista tyttöä työnhaussa Australiassa. Tyttö oli hakenut ravintolaan tarjoilijaksi ja päässyt jo tekemään testivuoron. Ravintolasta ei kuitenkaan kuulunut. Patistin tyttöä joka päivä soittamaan ja sainkin hänet hermoromahduksen partaalle: "Mieti ne kelaa et mä oon joku friikki joka soittaa sinne joka päivä".
"Täällä se tarkoittaa sitä, että sä haluat sen duunin", sanoin.
Lopulta eräänä aamuna ajoin hänet ravintolalle ja sanoin että takas ei ole tulemista ennen kun on käyty ravintolassa. Tovin kuluttua takaisin tepasteli iloinen tyttö! Ravintolan manageri oli hukannut tytön numeron eikä ollut voinut soittaa takaisin. Muutaman päivän päästä kirjoitettiin sopimus.
Ilman suomalaisen piirteen murtamista paikka olisi voinut livetä jollekin toiselle.

Suomalainen nielee tappionsa mieluummin kuin nostaa nyrkit pystyyn. Viinejä ei palauteta ravintolassa, eikä vaatteita kauppaan - ne viedään uffeen. Ikean, verkkokauppa.comin ja muiden jättifirmojen on pitänyt luoda äärettömän helpot palautusjärjestelmät, jotta saataisiin suomalainen tyytyväiseksi. Ilman näitä helppoja palautussysteemejä, joissa voi miltei anonyymisti toimia, olisi Suomessa monta patoutunutta rikkinäisen kahvinkeittimen omistajaa.

Suomalainen tarvitsee viinaa, jotta voi puhua firman pikkujouluissa vieraammille työkavereille. Sen hölötyksenhän voi sitten laittaa kännin piikkiin nääs. Monissa juhlissa kaikki miettii, mitä muut miettivät heistä. Siksi pidetään helposti leipäluukku kiinni ja näytetään coolilta.
Äänekkäistä ihmisistä ei pidetä.

Meillä ei oikeasti ole mitään hävettävää. Me vain luulemme niin.
Jonottakaamme liikentessä ilman murheita - varsinkin nyt jouluna.
Kysykäämme rohkeasti.
Soittakaamme puhelut ylpeydellä.
Valitetaan kun siihen on aihetta - se on kullanarvoista tietoa yrityksille.
Käydään vessassa kun siihen on tarve - kyllä muut ymmärtää.

Tässä vuoden aikana on ollut muutamia stooreja siitä, kuinka pääkaupunkiseudun busseissa jotkut henkilöt ovat nimitelleet ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. On ollut paljon puhetta siitä, että miksi kukaan ei näissä tilanteissa nouse ja lopeta rasistista käyttäytymistä. Kyse voi olla juuri nimenomaan tästä häpeämisestä, ja siitä ettei kehtaa tehdä mitään vaikka tietää että pitäisi.

Mutta kuinka kävisikään jos käännetään tilanne toisinpäin: ulkomaalaistaustainen nimittelisi suomalaista?

Yhtäkkiä häpeä katoaa.

10 comments:

  1. Loistava kirjoitus ja niin totta! Meilla tama kaytös nakyy ihan kotona asti kahdenkulttuurin avioliitossa, mun mies sanoo asiat suoraan turhia kiertelematta ja mina taas pidan paani niin kauan kiinni kunnes tulee lopullinen raivari rajahdys, olisi parempi avata suu jo vahan aiemmin....

    ReplyDelete
  2. Hyviä havaintoja, Ville. Mutta Petralle kertoisin, että ainakin täällä Ruotsissa pidetään suoraan sanomista suomalaisuutena. Ruotsalaiset itse kiertelevät, kaartelevat ja diskuteeraavat, mutta suomalainen pamauttaa asiat jämtisti. Johtotasolla sitä kutsutaan nimellä Management-by-perkele.

    ReplyDelete
  3. Ihan hyviä huomioita, tosin jokseenkin mustavalkoisia. Suomi on niin erilainen etelässä verrattuna pohjoiseen ja maailma muuttuu eskoseni. Ne asiat jotka vuosi sitten olivat tosia, eivät välttämättä pidä enää paikkaansa tänä päivänä. 9 vuotta asuin ulkomailla ja ulkosuomalaisen silmin Suomi näyttää hyvin erilaiselta. Omiin mielipiteisiin vaikuttavat kokemukset muilta mailta ja niinpä jokaisen kokemuspohja on erilainen. Itse en varmasti ole tyypillinen suomalainen, mutta miellän itseni hyvin suomalaiseksi.

    ReplyDelete
  4. Kyllähän tossa paljon on sellaisia asioita, mitkä pitävät jokseenkin paikkansa, mutta kaiketi taas vähän liioiteltuna :) Mielestäni moni asia, mistä kirjoitit negatiiviseen sävyyn, on toisten huomioon ottamista. Esimerkiksi tuo auton parkkeeraaminen, mitä siitäkin tulisi jos sinne menee ruuhkaksi asti sohimaan oman autonsa kanssa. Parempi odottaa, että tilanne rauhoittuu. Se, että Australiassa oma aktiivisuus esimerkiksi soittamalla työpaikalle useampaan otteeseen työnhakuvaiheessa koetaan positiivisena niin ei välttämättä päde Suomessa. Tietysti jos on Australiassa niin sitten toimitaan maan tavalla, mutta Suomessa jatkuva puheluiden pommittaminen ei varmasti jää positiivisina mieleen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Esimerkkisi autolla ruuhkaksi asti sohimisesta kiteyttää pointtini: Miten me voimme olla muka niin kiireisiä, saati itsekkäitä - ettemme voi antaa mummukalle aikaa parkkeerata?
      Tämä "huomioonottaminen" on vain hölmöä ja täysin turhaa. Pieni sympatia ei tekisi ollenkaan pahaa näille tilanteille?

      Tämä työnhakuaktiivisuuden vaikututus on työnantajien asia ja ainakin tuntemani rekryasiantuntijat arvostavat aktiivisuutta suuresti. Kukaan heistä ei ole kokenut aktiivisuutta negatiiviseksi asiaksi.
      Moni hakee Suomessa työpaikkaa nettihakemuksella ja jää odottamaan persiilleen..

      Delete
  5. Olipas hyvä kirjoitus! Allekirjoitan kyllä monen kohdan näistä! Juuri kirosin hiljaa mielessäni isäni jästipäisyyttä kun vietin vanhempieni luona joululomaa. Kun ei sitten millään voi kysyä apua, ikinä, koskaan.

    Katajanmarja: Olen kanssasi samaa mieltä tuosta ruotsalaisten ja suomalaisten eroista. Opiskelin Ruotsissa jonkin aikaa ja itseä alkoi luennoilla aina pitkästyttämään se ruotsalaisten teoreettinen juupas-eipäs pohdinta. Sain myös usein kuulla tuosta, että meitä pidetään suoran puheen tyyppeinä..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Loistava esimerkki! Mummonikin väittää pärjäävän hyvin kotona yksin, vaikka avulle on selvä tarve.

      Tästä pärjäämisestä olikin jo toinen hyvä kirjoitus:http://vaestoliitonblogi.com/2014/01/01/lakkaa-parjaamasta-ja-ala-elaa/

      Delete
  6. Mahtavaa tekstiä! Mielenkiintoisia huomioita. Oon itse asunut 5 vuotta sitten Australiassa ja oon nyt tullu takaisin "joksikin aikaa"... Kyllä sitä vaan alkaa nähdä kaikki asiat niin eri tavalla kun asuu pidempään ulkomailla... Kiva, että jaksat kirjottaa tällästä fiksua pohdiskelevaa blogia kulttuurieroista... Oli mullakin aikoinaan aina tavoitteena, mutta en sitten jaksanut kuunnella ihmisten selitystä siitä, että teen asioista liian mustavalkoista. Huomiona muuten se, että itse ranskalaisen kanssa avoliitossa asuvana ja Ranskassa asuneena täytyy sanoa, että ranskalaiset on kyllä negatiivisempaa kansaa kun suomalaiset. Tai huono ehkä suoraan sanoa kumpi maa on. Kuulostaa naiivilta, mutta siis suomalaiset on mun mielestä nykyään jotenkin positiivisen vastaanottavaisia ja avoimia kaikelle uudelle verrattuna ranskalaisiin. Ja oon lukenut paljon aiheesta ja ilmeisesti suomalaisten avoimuus uusia asioita kohtaan niin ruokakulttuuria kun bisneskulttuuria ajatellen on kuitenkin tuonut paljon positiivisia muutoksia ja kehitystä maahan, mitä esimerkiks Ranskassa ei varmaan vielä vuosikymmeniin tulla näkemään niiden konservatiivisesta (lue:itsepäisestä) asenteesta johtuen.

    Anyway, long story short. Kiitos lukuhetkistä. Jään varmasti seuraamaan!

    Terkkuja bogan-landista eli Perthistä!

    - Ellen

    ReplyDelete
  7. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  8. Kiitos mahtavasta kommentista!

    Tämä mustavalkoisuus-juttu on nimenomaan hauska - se osoittaa että asiat osuu johonkin heikkoon kohtaan.

    Uskon tuon ranskalaisväitteen täysin! Ranskalaiset ystäväni aussilassa kertovat useasti heidän kansansa olevan yksi ennakkoluuloisimmista.

    Juuri tänään on taas mediassa ollut hyvä esimerkki suomalaisten negatiivisuudesta: keskustelu lastensairaalasta. On järkyttävää nähdä miten jotkut yrittävät kaivamalla kaivaa syytettäviä henkilöitä säätiöiden takaa ja sysätä syyt suomenruotsalaisuuden ympärille?!
    Tässä vastine asiaan:

    http://uusilastensairaala.blogspot.fi/2014/01/leikataanpa-huhuilta-siivet-ja-tehdaan.html

    ReplyDelete