Friday, 28 March 2014

Lokerosta päivää!


"There is only one person who could ever make you happy. That person is you."


Jouluna Suomeen lentäessäni vaihdoin konetta Amsterdamissa ja Helsingin jatkolennolla viereeni istahti Luxemburgissa asuva suomalainen äiti poikansa kanssa. Aloimme jutella. 
Kerroin kuinka olen asunut aussilassa 3 vuotta ja että olen 26-vuotias.

"No oletkos ehtinyt ollenkaan käymään mitään kouluja?" Äitihahmo kysyi epäilevästi. Kerroin aloittavani väitöskirjan teon ja äitihahmon ilme leppyi ja kääntyi hymyyn. "Sillälailla"


Tämä keskustelu muistutti minua jälleen siitä "muotista", missä aikanaan elin.

Kävin koulut Suomessa tunnollisesti loppuun. Kävin mahdollisimman monissa töissä. Omistin Audin ja asuin Espoon Tapiolassa. Käytin tiettyjä vaatteita ja kävin vain tietyissä baareissa. Rakensin itsestäni kuviteltua täydellistä ihmistyyppiä. Sen piti näkyä.

Lokeroiduin.


Vasta näin ulkopuolella huomasin miten suomalaiset rakastavat järjestää itsensä yhteiskunnassa mm. iän ja tehtyjen saavututusten perusteella. Tiettyyn ikään mennessä pitää saavuttaa jokin rajapyykki, vaikkapa ylioppilaaksi valmistuminen, yliopisto-opinnot, eka työpaikka, vakituinen työpaikka, oma asunto tai perhe ja lapsi.
Näitä rajapyykkejä ollaan joko edellä, ja jos ollaan jäljessä niin sitten ihmetellään. "Eikös sinun pitäisi jo harkita noiden hanttihommien lopettamista ja hankkia kunnon työpaikka?"

Siksi suomalaiset elävät hyvin samanlaista elämää. Varhaiskoulut - opiskelijaelämä - nuori uraohjus - lapset ja talo - keski-ikä - eläkeläisyys - kuolema.
Tämä suoritetaan tiettyjen rajapyykkien välissä mahdollisimman tehokkaasti, ja mieluusti muita edellä.

Rajapyykit ovat elämän tehokkuuden merkkejä. Sana välivuosi särähtää monen suomalaisen korvaan. Välivuosi tai vuodet kertovat heikkoudesta enemmänkin kuin rohkeudesta.


Muuttaessani Australiaan luulin tämän maan noudattavan samaa systeemiä. Siksi ostinkin itselleni samantien yli 300-hevosvoimaisen muskeliauton ja läjän kalliita surffivaatteita. Halusin olla aikaani edellä - näyttää paremmalta.

Eräänä päivänä menin kaverin synttäreille pikkuiseen ravintolaan. Tapasin uusia ihmisiä ja yritin avata keskustelua mm. ostamastani autosta ja siitä kuinka aloitin maisterin opinnot. Monen kommentti oli vain hymy, "cool cool" ja puheeaihe vaihtui heti. "Täh?"

Suomessa jauhoin näistä asioista monesti tuntikausia..

Aussilassa ketään ei kiinnostanut puhua saavutuksista. Puhutaan muista asioista: lomamatkoista, elämänkokemuksista, surffista, perheestä ja ystäväsuhteista. Materiasta ei puhuta.


Tuntuu siltä, että aussit eivät vertaile itseään muihin niin paljon kuin suomalaiset, eivätkä myöskään muodosta liikaa käsityksiä ihmisestä itsestään sen materian perusteella. Toisinaan Suomessa pidämme hirveästi vertailemisesta. Muodostamme mielikuvia toisistamme ja vertailemme itseämme näihin mielikuviin: esimerkiksi miten joku pukeutuu, missä hän käy iltaisin syömässä, missä kaupunginosassa hän asuu ja miten hän on sisustanut asuntonsa.

Se ei ole hyvä juttu - koska siinä huumassa katoaa jotain todella tärkeää:

Kirsi Piha kirjoitti asiasta näin: "Ihminen vertailee omaa onneaan suhteessa muihin. Informaatioähkyn aikakautena media tursuaa tarinoita onnistuneista ja menestyneistä ihmisistä. Sosiaalinen media lisää vertailumahdollisuuksia ystävien onnenpäivitysten muodossa. Vertaileva ihminen tekee helposti ulkoisen kuoren perusteella johtopäätöksiä siitä mitä pitäisi tehdä ollakseen menestynyt tai onnellinen. Vahva sisäinen näkökulma hukkuu helposti.  Sitoudutaan vääriin asioihin."

Sitoudumme siis tekemään asioita, jotka luulemme tekevän meistä onnellisia. Luulemme, että vakituinen työpaikka ja asunto Eirassa tekee meistä onnellisia. Luulemme, että uusi auto tekee meistä onnellisia.  Monet ne voi tehdäkin!

Mutta katuuko suomalainen sitä, ettei päässyt asumaan Eirassa? Tai ettei omistanut sitä tai tätä?

Kun australialainen saattohoitaja listasi viisi ihmisten kuolinvuoteella eniten kadutuinta asiaa kirjaansa "The top five regrets of dying", hän huomasi aivan jotain muuta:

1. Kunpa olisin elänyt sellaista elämää kuin itse halusin, eikä sellaista kuin muut olettivat.
2. Kunpa en olisi tehnyt niin paljoa töitä.
3. Kunpa olisin näyttänyt tunteitani enemmän.
4. Olisinpa viettänyt enemmän aikaa ystävieni kanssa.
5. Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi.

Ensimmäinen kohta varoittaa muotissa elämisestä. Sitä kaduttiin eniten.

Annu Niemisellä on projekti nimeltä The Real Leadership Gap, joka tähtää tähän ongelmaan. Hänen erittäin yksinkertaistetussa mallissa X-akselilla (Performance and drive) näkyy ihmisten tavoitteellisuus ja tekemisen loppuun saattamisen voima. Y-akselilla (Spiritual maturity) näkyy oma tahto ja voima valita elämässä niitä asioita, mitä haluaa tehdä. Moni suomimuottilainen siis istuu mallin vasemmassa yläkulmassa, luullen tekevänsä niitä asioita mistä tulee onnelliseksi - koska yhteiskunta on niin opettanut.
Oikeassa yläkulmassa ovat ne, joilla on rohkeus tehdä "valtavirrasta poikkeavia" elämänvalintoja ja suorittaa ne loppuun. En tiedä johtaako se välttämättä onnellisuuteen, mutta veikkaisin, että ainakaan yhtä pahoja katumuksia se ei aiheuta. 




Tottakai myös Australiassa on muotti. Australian muotissa on samoja asioita kuin Suomessa, mutta mm. välivuosi on enemmän kuin suositeltavaa. Siinä muotissa ei ole väliä missä olet käynyt koulut tai mitä teet työksesi, kunhan teet jotain ja olet siihen itse tyytyväinen. Siinä muotissa on tilaa liikkua.

Voisimmekohan antaa myös Suomessa tilaa liikkua?